
50 Cent, oikealta nimeltään Curtis James Jackson III, tekee neljän keikan kiertueen Suomessa marraskuussa. Jenkkiräpin supertähti saapuu myös Ouluun ja esiintyy Ouluhallissa 3. marraskuuta.
Tämän lisäksi mies esiintyy Seinäjoella, Turussa ja Kuopiossa.
New Yorkin Queensista kotoisin oleva räppäri on esiintynyt Suomessa jo kaksi kertaa tänä vuonna. Viimeisimpänä hän esiintyi sunnuntaina Helsingin jäähallilla, kesällä hän oli puolestaan yksi Tampereen Blockfestin pääesiintyjistä.
Suomen keikat ovat osa 50 Centin Euroopan Green Light Gang -kiertuetta, joka alkoi jo kesällä.
50 Cent löi läpi maailmankuuluisuuteen vuonna 2003 esikoisalbumillaan Get Rich or Die Tryin'. Hän on työskennellyt alan huippujen kuten Dr. Dren, Eminemin, The Gamen ja Snoop Doggin kanssa.
50 Centin albumeita on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta ja hän on musiikin lisäksi esiintynyt lukuisissa elokuvissa sekä tuottanut omaa televisisarjaa Power. Hän sai vuonna 2020 oman tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle.