Oulun poliisi kohtasi lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä liikenteessä useita päihtyneitä tai ylinopeutta ajaneita kuljettajia, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Oulussa Pohjantiellä liikennevalvontaa tehnyt partio mittasi ajoneuvon nopeudeksi 161 kilometriä tunnissa satasen rajoitusalueella. Huumepikatesti näytti positiivista kokaiinille. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.
Poliisi oli pysäyttänyt saman kuljettajan kortitta aiemmin 21 kertaa.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myös Siikajoella poliisin suorittamassa liikennevalvonnassa huomattiin reiluja ylinopeuksia.
Raahentiellä kuudenkympin alueella kaksi moottoripyörää ajoi poliisin tutkaan yli kaksinkertaisella nopeudella sallittuun nähden, toinen ajoi 143:n ja toinen 127 kilometrin tuntinopeutta.
Kastellintiellä henkilöauto ajoi 105 kilometriä tunnissa viidenkympin alueella.
Kaikki kolme kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kallialantiellä mopon kuljettaja lähti pakenemaan poliisia. Poliisin saatua kuljettajan kiinni selvisi, ettei tällä ollut ajo-oikeutta ja mopo oli poistettu liikennekäytöstä.
Kajaanin keskustassa poliisin liikennevalvonnassa jäi kiinni ajo-oikeudeton kuljettaja, joka puhalsi alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Sama kuljettaja oli syyllistynyt kolmesti aiemmin vuoden sisään kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Kuusamossa Kajaanintiellä puhallusratsiassa yhdelle kuljettajalle määrättiin väliaikainen ajokielto puhallustestin osoitettua rattijuopumuksen ylittäviä lukemia.
Sievissä autoa ajanutta epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Puhallustesti näytti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta kannabikselle.