
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on aloitettu teiden päällystys- ja tiemerkintätyöt. Työt jatkuvat lokakuuhun saakka, tiedottaa ely-keskus.
Maanteitä päällystetään noin 190 kilometriä ja kevyen liikenteen väyliä noin 20 kilometriä. Pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde alueella on kantatie 86 Paavola-Liminka väli, jossa päällystetään tietä noin 25 kilometrin matkalta.
Päällystystyöt sisältävät päällysteiden uusimista, tienrakenteen parantamista, kuivatuksen parantamista sekä erilaisia paikkauksia.
Työmailla alennetaan nopeusrajoituksia. Useilla kohteilla on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi.
Tällä hetkellä työt ovat jo käynnissä kantatie 86:lla Korhoskylän ja Ylivieskan välillä. Kesäkuun aikana töitä tehdään seututiellä 827 Ala-Temmeksen ja Tyrnävän välillä sekä kantatiellä Paavolan ja Limingan välillä.
Kesäkuussa viikolla 23 päällystys aloitetaan Nelostiellä Oulussa. Moottoritien työt tehdään hiljaisen liikenteen aikaan eli illalla ja yöllä.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun merkittävimmät päällystyskohteet kesällä:
• Valtatie 4 Oulu moottoritie, 12 km
• Valtatie 4 Jylhänranta–Lehtola, 9 km
• Valtatie 5 Irni-Ahola, 3 km
• Valtatie 20 Korvenkylä, 11 km
• Valtatie 20 Kiiminki–Hannusperä, 5 km
• Valtatie 22 Kaukovainio–Heikkilänkangas, 7 km
• Valtatie 22 Vaala–Paltamo, 24 km
• Kantatie 86 Paavola–Liminka, 25 km
• Kantatie 86 Korhoskylä–Ylivieska, 14 km
• Seututie 794 Ojakylä–Pulkkila, 16 km
• Seututie 816 Hailuodontie, 4 km
• Seututie 827 Ala-Temmes–Tyrnävä, 6 km
• Seututie 848 Haukiväylä, 4 km
• Seututie 950 Sallantie, 7 km
• Maantie 7771 Satamatie, 3 km
• Maantie 8300 Laukka–Montta, 2 km
• Maantie 8400 Taivalkoski–Isokumpu, 5 km
• Maantie 8791 Varpuvaara–Vaala, 2 km
• Maantie 18709 Alakyläntie, 2 km
• Jalankulun ja pyöräilyn väyliä Kajaanissa 8,6 km
• Jalankulun ja pyöräilyn väyliä Sotkamossa 8,7 km