Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen arvostelee (Kaleva 25.9./Lukijalta) kuntia ja hyvinvointialueita siitä, että nämä turvautuvat hankintalain mahdollistamaan siirtymäaikaan. Hänen mukaansa päätösten tueksi pitäisi olla selvitetty yritysten tarjoamat vaihtoehdot, hinnat ja kyky tuottaa palveluja.
Vaatimus kuulostaa kohtuulliselta. Ongelma on aikataulu, jonka lainsäätäjä itse loi.
Hankintalain muutos hyväksyttiin kesäkuussa 2026. Kunnille asetettiin 30. syyskuuta takaraja ilmoittaa sopimuksista, joiden kohdalla ne tarvitsevat pidempää siirtymäaikaa. Kuntien olisi siis pitänyt keskellä kesälomakautta selvittää palvelu palvelulta markkinatilanne, vaihtoehtoiset tuotantotavat, kustannukset, tietoturva, huoltovarmuus, sopimusriskit ja yritysten todellinen toimituskyky.
Kolehmainen kirjoittaa, että yrityksille on luvattu mahdollisuus kilpailla. Yrityksille onkin vuosien ajan luvattu paljon, miljardeja euroja.
Kunnilla on ollut koko ajan mahdollisuus valita, tuottavatko ne palvelut itse, ostavatko omalta sidosyksiköltään tai kilpailuttavatko.
Markkinoilta kilpailutettaessa jatkossa todennäköinen vaihtoehto on yksittäisen kunnan kohdalla liittyminen suurempaan hankintarenkaaseen tai yhteishankintaan. Silloin kilpailutettava kokonaisuus kasvaa, joka voi referenssien puutteen ja raskaiden kilpailutusten takia sulkea paikallisen pk-yrittäjän kilpailun ulkopuolelle ja suosia valtakunnallisia tai kansainvälisiä suuryrityksiä, kuten KKV varoittaa. Pk-yrittäjät vain menettävät olemassa olevia sopimuksiaan sidosyksiköiden kanssa.
Mielikuvapuheista huolimatta Suomen julkisten hankintojen noin 38 miljardin euron kokonaisarvo ei kuvaa tämän lakimuutoksen avaamaa markkinaa. Kustoksen laskelman mukaan uudistuksen vaikutuksesta yksityisille markkinoille siirtyvä summa olisi noin 50–150 miljoonaa euroa vuodessa. Valtaosa julkisista hankinnoista tehdään jo markkinoilta. Sidosyksiköt kilpailuttavat jo 50–70 prosenttia liikevaihdostaan, asiakasomistajiensa puolesta.
Suomessa on jo suurasiakassiivous- ja terveyspalveluiden kaltaisia toimialoja, joilla yksityiset markkinat ovat hyvin keskittyneet – ja uusi sidosyksikkösääntely on jo vauhdittanut ilmiötä, muun muassa taloushallinnon palveluissa.
Kolehmaisen kysymys "miten voidaan väittää, ettei vaihtoehtoja ole, jos niitä ei ole selvitetty?" kannattaakin kääntää lainvalmisteluun: Miten voitiin arvioida säästöjä tai luvata pk-yrityksille merkittävästi uusia markkinoita, jos ei selvitetty kolmen vuoden aikana, kuinka suuri osa markkinoista todella avautuu niille?
Ja miksi kunnille annettiin vain muutamia viikkoja aikaa tehdä yksityiskohtaiset markkinaselvitykset, joiden merkityksestä lain puolustajat aivan oikein muistuttavat?
Yrittäjäjärjestöjenkin kannattaisi nyt tarkastella lakia sen toteutuneiden vaikutusten, ei niille annettujen, mitä ilmeisimmin vajavaisiin selvityksiin perustuvien lupausten perusteella.
Päivi Pitkänen
Kustos ry:n toiminnanjohtaja, Oulu