Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Han­kin­ta­lain poik­keuk­ses­ta ei saa tehdä pää­sään­töä

Kunnat ja hyvinvointialueet ostavat esimerkiksi ruoka-, tietotekniikka- ja taloushallintopalveluja omistamiltaan inhouse-yhtiöiltä ilman kilpailutusta. Muut yritykset eivät silloin pääse tarjoamaan palvelujaan.

Hankintalain uudistuksella näitä suoria ostoja rajoitetaan. Yrityksille avautuu mahdollisuuksia uusiin asiakkaisiin ja kasvuun. Veronmaksajille kilpailu antaa mahdollisuuden saada parempaa vastinetta rahoilleen.

Nyt tämän mahdollisuuden toteutumista ollaan siirtämässä vuosilla.

Lain mukaan uuden vähimmäisomistusvaatimuksen vastaiset vanhat sopimukset on pääsääntöisesti päätettävä kesäkuun 2027 loppuun. Lakiin jätettiin kuitenkin poikkeus, joka mahdollistaa sopimusten jatkamisen kesäkuun 2030 loppuun. Jatkamisesta ilmoitetaan Valtiokonttorille.

Miten kilpailuttamisen riskejä voidaan arvioida ilman tietoa yritysten tarjonnasta, hinnoista ja kyvystä tuottaa palvelu?

Poikkeuksella on tiukat ehdot. Jatkamisen on perustuttava yleiseen etuun liittyviin pakottaviin syihin. Sopimuksen päättämisestä pitäisi aiheutua kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia riskejä. Pelkkä muutoksen hankaluus ei riitä.

Alueellamme poikkeukseen tartutaan nyt laajasti. Jo 17 kunnassa oli syyskuun 20. päivään mennessä jatkoaikaa koskeva päätös, esitys tai valmistelutieto. Myös Pohde on päättänyt ilmoitusten tekemisestä, jos sopimuskohtaiset ehdot täyttyvät. Poikkeuksesta uhkaa siis tulla tavallinen toimintatapa.

Perustelut eivät vakuuta. Monista julkisista päätösasiakirjoista puuttuvat selvitykset yritysten tarjoamista vaihtoehdoista ja päätösten yritysvaikutuksista. Lain ehtojen toistaminen ei ole selvitys siitä, miksi palvelua ei voisi hankkia kilpailuttamalla.

Miten voidaan väittää ettei vaihtoehtoja ole, jos niitä ei ole selvitetty? Miten kilpailuttamisen riskejä voidaan arvioida ilman tietoa yritysten tarjonnasta, hinnoista ja kyvystä tuottaa palvelu?

Palvelujen jatkuvuus on turvattava. Kilpailutusten kireä aikataulu voi lain ehtojen täyttyessä perustella muutaman kuukauden jatkoajan syksyyn 2027. Se ei kuitenkaan automaattisesti perustele sopimuksen jatkamista vuoteen 2030.

Yritykselle kolme vuotta on pitkä aika odottaa mahdollisuutta edes tarjota. Samalla julkinen ostaja jättää selvittämättä, voisiko palvelun saada laadukkaammin tai edullisemmin. Elinvoimalupaukseen sitoutuneiden kuntien ja Pohteen pitäisi ottaa nämä vaikutukset vakavasti.

Miksi lakiin rakennettiin tällainen porsaanreiäksi muuttuva mahdollisuus? Valtiokonttorille tehtävä ilmoitus ei ole viranomaisen myöntämä poikkeuslupa. Vastuu perusteista jää palvelun ostajalle.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo julkisia hankintoja. Miten se aikoo varmistaa, että jatkoaikaa käytetään vain perustelluissa poikkeustapauksissa? Myös hallituksen on vastattava, oliko tarkoitus avata markkinoita vai antaa mahdollisuus lykätä avaamista näin laajasti.

Yrityksille luvattu mahdollisuus kilpailla ei saa jäädä ilmoituslomakkeen taakse.

Marjo Kolehmainen

toimitusjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät