
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on ollut hoidettavana keskimäärin alle viisi koronapotilasta kesän aikana.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on kasvanut Suomessa kolmen viime viikon ajan.
Pohjoisessa tilanne on kuitenkin rauhallisempi kuin etelässä, toteaa vs.