Oulussa olemme tottuneet perinteisesti näkemään asiat uhkien kautta. Nurinaa ovat tasaisesti aiheuttaneet autio keskusta ja toisaalta autot keskustassa, vääränlaiset linja-autot, pyörävarkaat ja viime aikoina erityisesti hujan hajan heitellyt sähköpotkulaudat. Nyt vielä korona ja sotakin ovat tulleet ulkopuolelta uhkaamaan lintukotoamme.
Jokaisella, sillä synkimmälläkin pilvellä on kuitenkin kultareunuksensa. Tämäkin synkkä tilanne tarjoaa kaupungille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.
On puhuttu pitkään autottoman keskustan ihanteesta. Ihanteeseen on pyritty lähinnä rajoitusten kautta. Porkkanaakin voisi olla tarjolla.
Polttoaineen hintojen hipoessa pilviä moni pohtii omaa liikkumistaan uudelleen. Valtiokin näyttää tarjoavan oivan syötön lapaan: matkalippuihin on tulossa tammi-huhtikuulle väliaikaisia alennuksia henkilökuljetusten arvonlisäverokannan pudotessa nollaan. Kaupungille tarjoutuu loistava mahdollisuus esitellä toimivaa joukkoliikennettään ja vaihtoehtojaan autoilulle.