Linnanmaan yliopisto kuvattuna ilmasta liki 30 vuotta sitten. Etualalle oli valmistunut yliopistokampuksen uudempi osa, johon siirtyi muun muassa humanistinen tiedekunta Myllytullin vanhoilta tehtailta. Taka-alalla näkyy vanhempi osa, eikä nykyistä hallinto-osaa Saalastinsaleineen ollu vielä olemassakaan.
Kuva: Pekka Ala-aho
Oulun yliopiston pysyminen Linnanmaalla tai mahdollinen muutto lähemmäksi keskustaa on myös oululaisten kuntapoliitikkojen asia. Se nähtiin kolme vuotta sitten, kun kaupunginhallitus päätti keskeyttää kaavahankkeen, jossa yliopistolle ja marketeille kaavailtiin yhteistä aluetta Raksilasta.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut