
Oulun teatterin kaikki helmikuun esitykset perutaan, sillä koronatilanne on tällä hetkellä erittäin vaikeasti ennustettavissa.
Ratkaisuun päädyttiin, koska useiden asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia purettaisiin helmikuussa.
– Yritämme tällä päätöksellä luoda vallitsevaan epävarmuuteen edes hiukan tyyneyttä sekä teatterin, produktioiden työryhmien että katsojan näkökulmasta, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio kertoo.
Toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa koronan uhkaavan teatterin vuotta 2022.
– Toivomme kuitenkin, että kevät tuo helpotuksen ja pääsemme kunnolla avaamaan ovet yleisölle, Anu-Maarit Moilanen kertoo.
Tilanteen vuoksi Billy Elliot -musikaalin ensi-illat siirtyvät. Uudet ensi-illat ovat 4. maaliskuuta ja 5. maaliskuuta.
– Billy Elliotista on tulossa aivan poskettoman hieno esitys, joka ansaitsee parhaan mahdollisen esilletulon sitten, kun sen aika on, Lehmuskallio painottaa.
Moilanen huomauttaa, että suurmusikaalit ovat aina vuosien työn tulos ja taidollisesti ja taloudellisesti isoja satsauksia
– Musikaalista on tehty päätös aikana, jolloin koronan ajateltiin jo väistyneen ja teoksesta odotettiin tämän vuoden merkittävintä avausta myös taloudellisesti, Moilanen sanoo.
Lisäksi helmikuun vierailuesitykset Välihuuto ja Hullu siirtyvät. Välihuuto siirtyy toukokuulle 7.5. kello 20 ja Hullu siirtyy todennäköisesti huhtikuulle. Oulun teatteri on yhteydessä lipun Hullun esityksiin ostaneisiin, kun sen uudet esityspäivät ovat selvillä.
Teatterin myyntipalvelu on yhteydessä peruttuihin esityksiin lipun ostaneisiin mahdollisimman pian.