Oulun käräjäoikeus antoi perjantaina kaksi tuomiota, jotka liittyvät Snapchat-nimiseen sosiaalisen median sovellukseen.
Niistä toisessa vuonna 1999 syntynyt nainen lähetti vuonna 2019 ainakin kahdelle vastaanottajalle Snapchatissa valokuvan, jossa toinen nainen oli suihkussa ylävartalo paljaana.
Tuomiosta ilmenee, että molemmat naiset olivat yhtä aikaa asepalveluksessa ja he asuivat samassa tuvassa. Kuvan ottanut nainen oli suihkussa olleen naisen alainen.
Kuvatuksi joutuneen mielestä kuvan ottaminen ja jakaminen loukkasi heidän keskinäistä luottamustaan ja hänen uskottavuuttaan esimiehenä, minkä lisäksi se myös halvensi hänen kunniaansa. Hänelle selvisi vasta useita kuukausia myöhemmin, että hänen kuvaansa oli jaettu Snapchatin kautta.
Käräjäoikeus katsoi kuvaajan syyllistyneen kunnianloukkaukseen.