49 senttiä hal­vem­pi olut

Halpa kruunu on kiihdyttänyt ostosrallia rajan yli. Reissasimme Haaparannalle selvittääksemme, kannattaako oululaisen todella lähteä ostoksille Ruotsiin asti.

Halpa kruunu on kiihdyttänyt ostosrallia rajan yli. Reissasimme Haaparannalle selvittääksemme, kannattaako oululaisen todella lähteä ostoksille Ruotsiin asti.

Kolina käy, kun kaksi alkoholilla täytettyä ostoskärryllistä tuupataan pitkin Systembolagetin parkkipaikan asfalttipintaa. Viinitonkat ja useampi lavallinen ruotsalaista olutta löytävät lastauksen jälkeen paikkansa oululaisten Niina ja Mika Peltolan auton peräkontista.

Ostosreissu Haaparannalle hoituu heiltä sujuvasti muutaman kerran vuodessa Tornion sukulaisvierailun yhteydessä.

– Samalla reissulla pysähdymme perinteisesti myös Nuuskakairan tukussa, Rustassa ja kirpputoreilla Tornion puolella, Peltolat kertovat.

Oululaiset Niina ja Mika Peltola hämmästelevät Haaparannan kauppojen ihmispaljoutta heinäkuisena arkipäivänä. – Kärryä ei meinannut kaupasta löytyä, Peltolat kertovat.
Oululaiset Niina ja Mika Peltola hämmästelevät Haaparannan kauppojen ihmispaljoutta heinäkuisena arkipäivänä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä