Ou­lu­lai­nen Silja Kejonen ru­noi­lee omassa ka­ran­tee­ni­puu­tar­has­saan ka­don­neis­ta ru­tii­neis­ta – "Täl­lai­nen aika ko­ros­taa, miten tärkeää on, että voi fyy­si­ses­ti jakaa ko­ke­muk­siaan"

Taiteilijalle myönnettiin vastikään Suomen kulttuurirahaston apuraha runokokoelman ja romaanin kirjoittamiseen

Oulu
Suomen Kulttuurirahasto myönsi oululaiselle Silja Kejoselle 9 000 euron apurahan romaanin ja runokokoelman kirjoittamiseen.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi oululaiselle Silja Kejoselle 9 000 euron apurahan romaanin ja runokokoelman kirjoittamiseen.
Kuva: Pekka Kallasaari

Oululainen kirjailija ja kuvataiteilija Silja Kejonen ennätti juuri saada Lähetä minulle ympyrä -runokokoelmansa valmiiksi viime keväänä ennen kuin pandemia iski ­Suomeen.

Kaikki normaalit rutiinit kirjajulkkareista lähtien piti luoda uudestaan.

– Puhuimme kollegoiden kanssa, että tuntui kohtuuttomalta ja pienisieluiselta tuntea surua siitä, ettei julkkareita voi järjestää. Ne ovat kuitenkin tärkeitä rituaaleja sen jälkeen, kun kirjan on ensin yksin kammiossaan kirjoittanut.

Kejonen mietti, katoaakohan kirja vain koronapandemian keskellä. Näin ei kuitenkaan käynyt: sen sijaan se sai kirjallisuuspalkintoehdokkuuksia ja huomiota.

Palapeliä saksien avulla

Korona-aika innoitti Kejosta myös pohtimaan uutta runokokoelmaa kadonneista rutiineista. Siitä, miten ihmiset jäävät jumiin sisälle ja heidän täytyy rakentaa kokonaan uusi arki.

Kejonen pyrki itse viime keväänä parhaansa mukaan luomaan lapselleen hyvän arjen ja suhtautui siihen osittain leikkinä.

Hän ei ole palapeli-ihminen, mutta koska kaikki muutkin tekivät karanteenissa palapelejä, Kejosen perheessäkin yritettiin.

– Siitä tuli meille sellainen huumorijuttu. Palapeli oli koko ajan hyvin vaiheessa. Katsottiin sitä ja todettiin, että ei se tästä etene. Laskettiin, että vieläkin 975 palasta, eikä tiedetä, mihin ne laitetaan.

Kaksikko sai yhdet kasvot aikaan, mutta sitäkin varten piti käyttää apuna saksia ja hieman leikellä yhtä palasta.

– Vähän niin kuin Tuhkimon ilkeät sisaret, jotka runnoivat lasikenkää jalkoihinsa. Meillä oli vähän sama tekniikka, Kejonen nauraa.

Kejonen innostui myös viime keväänä suunnittelemaan ystävänsä kanssa performanssia, jota varten täytyi kuivattaa ruusun terälehtiä.

– Innostuin siitä niin, että meillä oli koko koti täynnä niitä. Kotimme ikään kuin muuttui installaatioksi, ja ajattelimme, että näin korona-ajan olemme karanteenipuutarhassa.

Apuraha runokokoelmaan ja romaaniin

Vaikka Kejosen kotona etäisyyden pitämiseen on suhtauduttu jopa leikkisästi, taiteilija on itse hyvin tietoinen siitä, miten eri arvoisessa asemassa ihmiset ovat koronan vuoksi.

Päivisin Kejonen työskentelee Veeran Verstaalla, joka on nuorille suunnattu taidepaja.

– Eräskin nuori, joka aloitti nyt uuden ryhmän mukana, ei ollut nähnyt vuoteen juuri ketään ihmisiä. Tällainen aika korostaa, miten tärkeää on, että voi fyysisesti jakaa kokemuksiaan. Varsinkin taiteen kontekstissa on ollut ihanaa, että on voitu olla yhdessä.

Kejoselle myönnettiin vastikään Suomen kulttuurirahaston apuraha runokokoelman ja romaanin kirjoittamista varten. Tarkoituksena on kadonneiden rutiinien lisäksi jatkaa Lähetä minulle ympyrä -runokokoelmassa käsiteltyä Kejosen isoäidin tarinaa proosamuodossa.

– Ne kaksi ovat iduillaan. Tapani kirjoittaa on sellainen, että kirjoitan hirveästi materiaalia, josta sitten alkaa nousta esiin asioita. Toivoisin, että pääsisin tänä vuonna kunnolla kirjoittamaan.

Silja Kejonen

Syntynyt 1978.

Asuu Oulussa.

Valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkea­koulusta ja kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista.

Perhe: 12-vuotias tytär, tulevaisuudessa ehkä myös villakoira.

Harrastukset: Kävellä, haahuilla ja eksyä. Rakastaa myös käydä Raksilan uimahallissa vesijuoksemassa oman mummojengin kanssa.