Ou­lu­lai­nen 18-vuo­tias Sofia Ahola äänesti ensi kertaa Yh­dys­val­tain pre­si­den­tin­vaa­leis­sa – pos­ti­ää­nen kulut piti maksaa itse

Minnesotassa syntynyt, Suomeen parivuotiaana muuttanut Ahola on Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen. Äänestäminen jenkkivaaleissa oli moniosainen operaatio.

Kun Yhdysvallat ja aika iso osa muustakin maailmasta tiistaina pidättää hengitystään presidentinvaalien tulosta odottaen, mukana laskennassa on myös oululaisen Sofia Aholan ääni.

Minnesotassa syntynyt mutta Suomeen parivuotiaana muuttanut Ahola on sekä Suomen että Yhdysvaltain kansalainen ja sai antaa nyt ensi kertaa äänensä maan vaaleissa.

Norssin lukiossa abivuottaan viettävä 18-vuotias Ahola sai kokea, ettei ulkomailta äänestäminen ole mitenkään erityisen yksinkertainen tai nopea prosessi.

Oululaisen Sofia Aholan ääni meni demokraattien Kamala Harrisille.
Oululaisen Sofia Aholan ääni meni demokraattien Kamala Harrisille.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä