Kolumni

Ollapa kär­pä­se­nä ka­tos­sa, kun val­tuus­to­se­mi­naa­ri pui yli­opis­ton muut­to­ai­kei­ta

Päättäjät haluaisivat pitää kampuskeskustelun käsissään, mutta nykymaailmassa se on turha toive ja jäänne menneisyydestä. Maanantaina saadaan lisää tietoa yliopiston, Keskon ja Arinan yhteishankkeen vaikutuksista ja mahdollisista ratkaisuista, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Oulun kaupunginvaltuusto pääsee maanantaina kuuman perunan kimppuun, kun yliopiston, Keskon ja Arinan suunnitelmaa Raksilan kampusalueen ratkaisuista ruoditaan ensin suljetussa valtuustoseminaarissa ja sitten valtuuston kokouksessa tiedoksi-asiana. Peruna vaikuttaa olevan jopa sormia polttava, sillä asian käsittelytapa kertoo, että keskustelu halutaan ohjata valtuustoseminaariin suljettujen ovien taakse piiloon kaupunkilaisten ja tiedotusvälineiden katseilta. Toki myös asian merkittävyys puoltaa sen käsittelyä omana seminaarinaan.

Viime marraskuussa kaupunginvaltuuston kokous meni siinä määrin hulinaksi, että kantoja voimakkaasti jakavan yliopistokeskustelun pitäminen poissa suorista kokousstriimeistä voi olla viisas ratkaisu.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut