Käräjäoikeus: Omis­ta­jal­ta ka­ran­nut koira puri toista koiraa ja miestä Rak­si­las­sa

Otteluseuranta: Kärpät karkasi Sai­Pal­ta jo avaus­eräs­sä

Olut: Tornion panimo löysi keinon auttaa Uk­rai­naa, vaikka olutta ei saa mark­ki­noi­da hy­vän­te­ke­väi­syy­del­lä

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Essee
Tilaajille

Olen ou­lu­lai­nen mutta en ylpeä siitä – En halua edustaa kaikkia kit­ti­lä­läi­siä, kaikkia ou­lu­lai­sia, koko Suomea tai koko Eu­roop­paa

Minun on mahdotonta kokea kotiseutuylpeyttä, vaikka kaipaan pohjoiseen enkä pidä itseäni tippaakaan eteläläisenä, kirjoittaa Noora Vaarala.

Oulusta oon ja kehtaan sanua, kuuluu murrehokema. Siinä kiteytyy kotiseutuylpeyden ydinviesti: vaikka sitä paikkaa, josta olen kotoisin, ei kaikkialla arvostettaisi, en rupea piilottamaan taustaani vaan kannan sitä reippaasti.

Ja missä oululaisuutta tai laajemmin ottaen pohjoissuomalaisuutta ei arvostettaisi? Tietysti Helsingissä. Helsinkiläisethän ovat muita hienompia ihmisiä, eivät poistu mielellään kehäkolmosen ulkopuolelle ja jaksavat vielä kehuskella sillä.

Tästä osittain kuvitteellisesta vastakkainasettelusta minulla on kosolti kokemusta. Olen viettänyt synnyinkaupunkini Oulun ja pitkäaikaisen kotikuntani Kittilän ulkopuolella yli vuosikymmenen. Suren sitä, että murteeni on alkanut heikentyä, vaikka yleisgeminaatiosta ("mennee”, "tekkee”) en ole luopunut.

Lue Digiä _0,25 € / viikko_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.