Oulun ammattikorkeakoulun syksyn yhteishaku alkaa maanantaina. Tarjolla on kaksi uutta tekoälyyn liittyvää koulutusohjelmaa.
Oamkin julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että haettavana on opiskelupaikkoja neljällä alalla, jotka ovat informaatioteknologia, liiketalous, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka. Tarjolla on 406 ammattikorkeakoulututkintoon ja 40 ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (Yamk) johtavaa opiskelupaikkaa.
Haussa on mukana kaksi uutta verkkokoulutusta: AI-ratkaisut liiketoiminnassa -tradenomikoulutus sekä englanninkielinen Yamk-koulutus Software and AI Engineering. Ensimmäisessä keskitytään muun muassa tekoälyn mahdollisuuksiin ja eettiseen käyttöön liiketoiminnassa ja jälkimmäisessä tutkitaan tekoäly- ja koneoppimisratkaisuja ohjelmistokehityksessä.
– Tekoäly muuttaa parhaillaan tapaa, jolla yritykset ja organisaatiot toimivat eri toimialoilla. Siksi tarvitsemme osaajia, jotka ymmärtävät teknologian mahdollisuudet, toteaa Oamkin osaamisjohtaja Jarmo Mikkola tiedotteessa.
Molemmat koulutukset suoritetaan kokonaan verkossa. Yhteishaussa on mukana muitakin kokonaan verkossa tehtäviä koulutuksia, lähiopintoja sekä näiden kahden yhdistelmiä. Eri toteutumismuotojen kerrotaan tarjoavan joustoa erilaisiin elämäntilanteisiin.
Uusista opiskelijoista 60 prosenttia valitaan ylioppilastutkintotodistuksen ja 40 prosenttia valintakokeen perusteella. Syksyn abiturientit voivat hakea syksyn yhteishaussa, mutta eivät ole mukana todistusvalinnassa.
Uuteen Yamk-tutkintoon opiskelijat valitaan verkossa tehtävän valintakurssin perusteella.
Hakuaika päättyy torstaina 10.9.
Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 16.10. ja kaikki opiskelijavalinnat viimeistään 19.11. Valittujen opiskelijoiden opinnot alkavat tammikuussa 2027.