-

Tun­te­ma­ton Tenkula

Miika Tenkula oli Sentencedin musiikillinen johtaja. Elämälle suunnan antaneen bändin lopettaminen oli hänelle kova paikka. Millainen ihminen Tenkula oli? Juttu on julkaistu aiemmin 6.3.2024.

Miika Tenkula oli Sentencedin musiikillinen johtaja. Elämälle suunnan antaneen bändin lopettaminen oli hänelle kova paikka. Millainen ihminen Tenkula oli? Juttu on julkaistu aiemmin 6.3.2024.

Nostamme pyhinä esille aiemmin ilmestyneitä juttujamme. Tämä juttu on julkaistu aiemmin 6.3.2024.

Kuka Miika Tenkula oikeastaan oli?

Vannoutunut Muhoksen mies, jonka viheltelemällä kännykkään tallettamat sävellykset nostivat rockyhtye Sentencedin maailmanmaineeseen ja Suomessa jopa listaykköseksi.

Ammattikoulusta valmistunut sähkövoimatekniikan mekaanikko, joka ei alan töihin päätynyt. Bändikuvissa yleensä takareunasta paikan hakenut vakavailmeinen nuorukainen.

Laajasti arvostettu soolokitaristi, jonka muistotilaisuuteen Ouluun tuli yli tuhat ihmistä, kauimmaiset Japanista asti.

Tuntemattomien seurassa äärimmäisen varautunut persoona, jonka ajatuksista ei lähipiirin ulkopuolella juuri tiedetty ja joka ei halunnut median haastateltavaksi kirveelläkään.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä