Metsä Group peruuttaa puupohjaisen tekstiilikuitutehtaan rakentamisen Kemiin. Tekstiilikuitua olisi tuotettu tehtaan sellusta.
Perään ilmoitettiin yt-neuvotteluista, joiden piirissä on koko tehtaan henkilöstö 225 työntekijää. Stora Ensokin aikoo sulkea Veitsiluodon sahan. Siinä on 60 työntekijällä miettimistä.
Kuhmon perinteikäs iso saha myydään itävaltalaiselle konsernille. Tervakosken paperitehdas, jonka Stora Enso myi toiselle itävaltalaiselle yhtiölle, kehittää erikoispaperin tuotantoaan rakentamalla uuden paperikoneen.
Noiden uutisten pitäisi kieliä, että keskustelu metsästä on ollut täysin hakoteillä. Poliitikot ja kansalaiset kiistelevät metsänhakkuiden määrästä ja hakkuumenetelmissä. Vuonna 2021 minulta julkaistiin tässä lehdessä kirjoitus ”Metsäteollisuus tienhaarassa”.
Metsäteollisuuden jalostusarvo on laskenut koko 2000-luvun. Jalostusarvo on kaukana niin 35 kuin 25 vuoden takaisesta. Jotta metsäyhtiöt saisivat saman arvonlisän, on kaadettu ja kaadettava 2,5 kertaa enemmän metsää – niin metsänomistajalta kuin metsän suojelua haluavalta.
Pääosa puusta menee sellun tuotantoon. Se on raaka-ainetta. Puolet siitä viedään ulkomaille – jalostettavaksi.
Metsäteollisuus on epäonnistunut. Paperin tilalle on tullut sellu. Veitsiluodon paperitehdas lopetettiin vuonna 2021.
Metsä Groupin uusimpien Äänekosken ja Kemin jättitehtaiden tuote on sellu, vaikka niitä on markkinoitu biotuotetehtaina. Sivutuotteita tulee vain sellun tuotannosta. Biotuotteet olivat toiveena.
Kirjoituksessani moitin, että metsäteollisuus keskittyi vanhaan, kasvattamaan sellun tuotantoa ja jakamaan yhtiöiden omistajille runsain mitoin osinkoja sellun ulkomaisen ja kotimaisen kysynnän vielä riitettyä.
Tutkimus- ja kehittämismenojen osuus metsäteollisuuden liikevaihdosta on ollut vain noin puoli prosenttia. Muussa teollisuudessa se on noussut kahdesta prosentista nykyiseen 2,5 prosenttiin.
Kun parlamentaarinen sopimus vuonna 2021 asetti tavoitteen nostaa tutkimus- ja kehitysrahoituksen arvo neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, yksityissektorin osuudeksi katsottiin kaksi kolmasosaa eli 2,67 prosenttia.
Vaadin kirjoituksessani metsäteollisuutta moninkertaistamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintansa. Kehotin kiirehtimään.
”Maailmalla kiirehditään uusien biotuotteiden kehittämisessä. Luonnontuho- ja ilmastosyistä siirrytään fossiilisia polttoaineita, muovia sekä puuvilla- ja muovitekstiilejä korvaaviin tuotteisiin. Kilpailu on kova, kuten on ollut paperi- ja selluloosateollisuudessakin.”
Metsä Group myöhästyi Kemissä. Sellu jäi, mutta ei riitä työllistämään enää kaikkia. Saa nähdä, kuinka käy Äänekosken puupohjaisten pakkausten tehdashankkeen.
Jääkö Aänekosken ”biotuotetehdaskin” Kemin tehtaan tavoin hiipuville sellumarkkinoille?
Kirjoitukseni eivät herättäneet poliitikkoja, metsänomistajia, metsänsuojelijoita eivätkä tietenkään metsäteollisuuden herroja ja omistajia edes keskustelemaan.
Teollisuuspolitiikka on Suomessa surkeassa tilassa, jos sitä ei jo työttömyys kerro. Jatkakaa vain loputonta keskustelua hakkuiden määrästä. Se on riittävän keskinkertaista ja tunteita liikuttavaa.
Kari Kannala
eläköitynyt asianajaja, entinen kemiyhtiöläinen