Oulun käräjäoikeudessa on tällä viikolla käsitelty useita väkivaltarikoksia, jotka liittyvät rikollisjärjestö Helvetin enkeleihin.
Syyttäjä vaatii, että oikeus tuomitsee useista pahoinpitelyistä ja muista rikoksista miehen, jota hän pitää Hells Angels MC:n täysjäsenenä. Rikosten väitetään tapahtuneen vuoden 2020 aikana Oulussa, Inarissa ja Kouvolassa.
Syyttäjän mukaan mies löi oululaisessa ravintolassa asiakkaana ollutta miestä nyrkillä päähän ja potkaisi kolme kertaa päähän elokuussa 2020. Asiakas menetti tajuntansa iskujen vuoksi.
Asiakkaaseen kohdistunut väkivalta sai alkunsa, kun hän kiinnitti huomiota täysjäsenen yllä olleeseen Hells Angels MC:n liiviin.
Yritti estää pahoinpitelyn, joutui itsekin uhriksi
Syyttäjä vaatii oikeutta tuomitsemaan myös toisen miehen, jota hän pitää Hells Angels MC:n kokelasjäsenenä eli niin kutsuttuna hangaround-jäsenenä.
Syyttäjän mukaan kokelasjäsen piti kiinni sivullisesta henkilöstä, joka yritti puuttua ravintola-asiakkaan pahoinpitelyyn. Myös tämä sivullinen joutui itse pahoinpidellyksi. Syyttäjän mukaan täysjäsen löi häntä kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin ja potkaisi kaksi kertaa kylkeen. Kokelasjäsen piti sivullisesta kiinni, kun täysjäsen pahoinpiteli tätä.
Syyttäjä vaatii kokelaalle tuomiota avunannosta törkeään pahoinpitelyyn ja avunannosta pahoinpitelyyn. Mies kiistää syytteet ja vaatii niiden hylkäämistä.
Hän kiistää olleensa paikalla lainkaan ja väittää, ettei hän ole kyseinen tekijä. Hän myöntää tuntevansa täysjäsenen, mutta kiistää olleensa tämän seurassa tapahtumien aikaan.