Miamin G20-ko­kouk­ses­ta voi tulla his­to­rial­li­nen – Trumpin vie­raik­si on kut­sut­tu niin Ze­lens­kyi, Putin kuin Stubb­kin

Ukrainan presidentti Zelenskyi uskoo, että Miamin G20-kokous on toistaiseksi paras tilaisuus tapaamiseen Putinin kanssa

Helsinki/Kiova

Joulukuussa Yhdysvaltain Floridassa järjestettävä Miamin G20-kokous voi muodostua historiallisesti merkittäväksi kansainväliseksi kokoukseksi, jos kaikki kutsutut valtiojohtajat saapuvat paikalle.

Yhdysvallat on kutsunut presidentti Donald Trumpin isännöimän, maailman suurimpien kansantalouksien kokouksen vieraiksi sekä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin että Venäjän Vladimir Putinin.

Jos myös Putin päättäisi saapua paikalle, kyseessä olisi yli 4,5 vuotta jatkuneen laajan hyökkäyssodan ensimmäinen kerta, kun sodan osapuolten valtiopäämiehet ovat saman katon alla. Putin ja Zelenskyi ovat tavanneet toisensa vain kerran aiemmin vuonna 2019.

Zelenskyi kertoi pitävänsä Miamin G20-kokousta toistaiseksi parhaana tilaisuutena Ukrainan, Venäjän ja Yhdysvaltain johtajien kolmikantakeskusteluille.

–  Uskon tämän olevan tilaisuus kolmikantatapaamiselle, joka tuottaa tuloksia, Zelenskyi sanoi toimittajille.

Zelenskyin kommenteista kertoi torstaina muun muassa Kyiv Independent.

Venäjä tyrmäsi aiemmin ehdotuksen

Kreml on julkisesti kiittänyt Yhdysvaltoja Putinin saamasta kutsusta, mutta Venäjän presidentin osallistumista ei ole vielä vahvistettu tai kiistetty. Vaikka Putin saapuisikin paikalle, ennusmerkit tapaamisen järjestämisestä Ukrainan Zelenskyin kanssa ovat heikot.

Zelenskyi ehdotti Putinin tapaamista Miamin G20-kokouksessa jo aiemmin syyskuussa saksalaisen DW:n haastattelussa, mutta Venäjä tyrmäsi tuolloin ehdotuksen. Venäjän mukaan Zelenskyin olisi matkustettava Moskovaan, jos hän haluaa keskustella Putinin kanssa sodan päättämisestä.

– Moskovassa on valmius hänen tapaamiseensa, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov tuolloin.

Miamin kokoukseen on kutsuttu myös Suomen presidentti Alexander Stubb, joka kertoi matkasuunnitelmistaan eilisessä lehdistötilaisuudessaan New Yorkissa. Stubb osallistui YK:n yleiskokoukseen ja allekirjoitti Zelenskyin kanssa Suomen ja Ukrainan välisen droonisopimuksen, joka laajentaa maiden puolustusyhteistyötä.

Lähteenä myös AFP.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä