Vaalikevään yksi teema ovat metsät. Vahvana tulokulmana on huoli metsäluonnosta ja ilmastosta. Välillä puhutaan metsien sankareista ja metsäalan tarjoamista ratkaisuista, mutta monissa sivulauseissa on vilauteltu myös pahiksen viittaa.
Moni metsäammattilainen kokee olevansa paljon vartijana ja myös suuressa vastuussa, vaikka viime kädessä metsänomistajat päättävät metsiensä hoidosta ja käytöstä.
Metsänomistajille ja ammattilaisille metsät ovat sydämen asia. Metsiä on tässä perhemetsänomistuksen maassa totuttu hoitamaan edeltäjien työtä arvostaen ja tulevien sukupolvien hyvää ajatellen. Metsä antaa leivän lapsillemme vain, jos sen hyvinvoinnista ja elinvoimaisuudesta huolehditaan pitkäjänteisesti.
Kiitoksen ansaitsee se pitkäjänteinen työ, jota metsissä on tehty esimerkiksi monimuotoisuuden puolesta. Metsien arvokkaisiin elinympäristöihin, lahopuun määrään, vesiensuojeluun ja suojavyöhykkeisiin alettiin satsata voimakkaasti 1990-luvulta alkaen ja rimaa on nostettu koko ajan ylemmäksi. Aika näyttää, mikä on riittävää. Vielä vuosikymmen sitten ei yleisesti puhuttu myöskään ilmastoviisaasta metsänhoidosta, mutta tänä päivänä teema on osa hyvän metsänhoidon suosituksia. Suuntaa on tarkistettu, mutta muutokset metsissä vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä.
Laajaa tilannekuvaa piirrettiin metsien monimuotoisuudesta Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n seminaarissa. Tilaisuudessa Luonnonvarakeskuksen (LUKE) tutkijat kertoivat metsien monimuotoisuudelle merkittävien rakennepiirteiden kehityksestä Suomessa 1980-luvulta 2020-luvulle. Alla on muutamia nostoja, jotka kertovat osaltaan alan suunnanmuutoksesta.
Pohjois-Suomen vanhojen yli 160-vuotiaiden metsien pinta-ala ei ole vähentynyt ja monimuotoisuudelle merkittävien järeiden haapojen osuus on kasvanut.