Junamatka Oulusta Helsinkiin voi avartaa mieltä. Kokemuksena se on varsin mielenkiintoinen: junan huippunopeus on 220 kilometriä tunnissa, mutta rata ei kestä moista vauhtia kuin paikoin. Meno 6,5 tuntia, paluu entisellä Allegrolla 5,5 tuntia. Ihan kohtuullista.
Mutta se mitä jäin ihmettelemään ei ollut itse junamatka, vaan kuinka kylät ja kaupungit on rakennettu radan varteen. Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki, ja tuhannet sen asukkaista asuvat junaradan varrella aina Koskelasta kasarmin kautta Lyöttyyn ja Nokelaan asti.
On omakotitaloja, rivitaloja ja kerrostaloja. Ja kaikkia näitä häiritsee junien tärinä, jylinä ja kolina. Sekä matkustajajunien että tavarajunien. Ja tuo kolina ja meteli kimpoilee talojen seinistä kilometrien päähän rautatiestä. En tiedä miksi juuri rautatien varteen on Oulussa kaavoitettu niin paljon asuntoja, mutta tälle metelille voidaan tehdä jotain: meluaita.
Mitä etelämmäksi junalla mennään, sitä enemmän käytetään meluaitoja asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi. Ehdotankin, että Oulun kaupunki yhdessä Valtion rautateiden kanssa järjestää maisema-arkkitehtikilpailun meluaidasta Oulun keskustan alueelle molemmin puolin rataa (huom. lähimmät asunnot ovat vain 20 metriä junaradasta!). Sen jälkeen rakennetaan kilpailun voittanut ehdotus.
Meluaidat voisivat olla hyvin absorboivia, tyylikkäitä ja kaikua vähentäviä, tarpeeksi korkeita ja molemmin puolin rataa ja ratapihaa, jotta junaradan ja ratapihan meteli ei leviäisi puoleen kaupungin keskustasta.
Vexi Virtanen
Oulu