Me suomalaiset olemme samanaikaisesti monien eri haasteiden edessä. Samanaikaisesti kun väestömme vanhenee, syntyvät uudet työpaikat aloille, joilla tarvitaan korkeakoulutusta.
Toimintaympäristömme muuttuu, kun ikääntyvän väestön palveluntarpeiden kasvaessa kaikkien maiden on kannettava kortensa kekoon muun muassa energiakriisin ratkaisussa, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumisessa sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämisessä.
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) ja ammattikorkeakoulut ylipäätään tarjoavat ratkaisuja näihin haasteisiin. Oamkissa tehdään alueellisesti tärkeää soveltavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, joka palvelee erityisesti alueemme elinkeinoelämää ja aluekehitystä. Soveltava tutkimus tarjoaa nopeita ratkaisuja yritysten ja organisaatioiden muuttuviin tilanteisiin.
Viime vuonna käytimme tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaamme 11,3 miljoonaa euroa, josta valtaosan keräsimme ulkopuolisena rahoituksena.