
Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa koettiin tiistaina hämmentävä ilmiö, kun alueella ukkosti lumen ollessa vielä maassa. Kalevan saamien tietojen mukaan salamointia oli ainakin Ylivieskan ja Nivalan alueella.
Päivystävä meteorologi Jani Parviainen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että Suomessa mitattiin tiistaina 201 maasalamaa ja 465 pilvisalamaa. Ukkoskuurot painottuivat alkuillasta yöhön saakka.
– Salamointia on havaittu Oulun eteläpuolelta Keski-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella, Parviainen toteaa.
Myös keskiviikkona on mahdollisuus ukkosten kehittymiseen Pohjois-Pohjanmaan alueella. Parviaisen mukaan ukkosia voi kehittyä illan mittaan pilvisyydestä riippuen Kaakkois-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella.
Luminen maa ja kesäiseksi ilmiöksi miellettävä ukkonen tuntuvat hassulta yhdistelmältä. Onko huhtikuinen ukkonen harvinainen ilmiö?
– Ei ole harvinaista, kyllä niitä ukkosia tähänkin vuodenaikaan esiintyy, Parviainen vastaa.
Ukkoskausi on vilkkaimmillaan kesäisin ja etenkin loppukesästä, kun kosteutta ja lämpöä on tarjolla enemmän. Kuitenkin ukkosia esiintyy myös keväällä, vaikka on vielä kuivaa ja viileää.