Suomessa keskustellaan aiheellisesti lasten ja nuorten pahoinvoinnista, mielenterveyden haasteista sekä kasvavista lastensuojelun kustannuksista. Usein resurssien, kustannusten ja kasvavan palvelutarpeen näkökulmat korostuvat, ymmärrettävästi. Samalla etsitään vaikuttavia keinoja vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ennen kuin ongelmat kasautuvat ja palveluiden tarve syvenee. Yksi tutkitusti vaikuttava hyvinvoinnin edistäjä jää kuitenkin keskusteluissa yllättävän vähälle huomiolle: liikunta.
Liikunnan hyvinvointivaikutuksista on vahvaa tutkimusnäyttöä. Liikunta tukee fyysistä ja psyykkistä terveyttä, vahvistaa sosiaalisia suhteita sekä lisää osallisuuden ja onnistumisen kokemuksia. Perhelähtöisten liikuntainterventioiden on havaittu vahvistavan perheiden yhteenkuuluvuutta ja arjen toimivuutta. Fyysinen aktiivisuus voi myös lieventää lapsuudenaikaisten haitallisten kokemusten yhteyttä myöhempiin hyvinvointihaasteisiin. Lastensuojelun näkökulmasta kyse ei ole vain harrastamisesta, vaan mahdollisuudesta rakentaa hyvinvointia arjen tasolla.
Valtion liikuntaneuvoston LIITU-tutkimuksen mukaan vain noin kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti Suomessa. Liikkuminen kasautuu yhä enemmän niille lapsille ja nuorille, joiden perheillä on taloudellisia ja sosiaalisia voimavaroja. Samaan aikaan monet lastensuojelun asiakasperheet kohtaavat samoja esteitä liikunnalle kuin muutkin haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät: harrastamisen korkeat kustannukset, kulkemisen haasteet sekä heikot kokemukset omasta osallisuudesta. Juuri ne lapset, jotka voisivat hyötyä liikunnan tarjoamasta osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä kaikkein eniten, jäävät usein ulkopuolelle.
Omalla urallani lastensuojelun sijaishuollossa olen nähnyt, kuinka suuri merkitys liikunnalla voi olla lapsen elämässä suunnan kääntäjänä. Liikuntaharrastus tarjoaa osallisuutta, onnistumisia ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, turvallisia aikuissuhteita sekä vähentää haastavaa käyttäytymistä. Monelle lapselle ja nuorelle se voi olla yksi harvoista ympäristöistä, jossa onnistumisia kertyy säännöllisesti ja tulevaisuuteen syntyy uskoa.
Valitettavasti olen myös nähnyt, kuinka moni lapsi on jäänyt harrastusten ulkopuolelle kustannusten, kulkemisen haasteiden tai puuttuvan tuen vuoksi ennen sijaishuoltoon siirtymistä. Liian usein liikunnan merkitys nostetaan keskiöön vasta silloin, kun sen puuttumisen seuraukset näkyvät kasvavana pahoinvointina ja nousevina kustannuksina, sijaishuoltoon siirryttäessä.
Juuri siksi liikunnan asemaa tulisi vahvistaa nykyistä määrätietoisemmin lastensuojelun avohuollossa. Lapsen tilanteessa käsitellään perustellusti koulunkäyntiä, ihmissuhteita ja palvelutarpeita, mutta liikunta jää helposti muiden teemojen varjoon. Moni ammattilainen tunnistaa liikunnan merkityksen, mutta käytännön työssä aikaa, rakenteita ja yhteistyömalleja on vähän. Tällä hetkellä liikunnan edistäminen lastensuojelun avohuollossa perustuu useimmiten yksittäisten työntekijöiden aktiivisuuteen kuin yhteisiin toimintamalleihin.
Vaikka liikunta ei vielä näy systemaattisesti lastensuojelun arjessa, sen merkitys tunnistetaan yhä vahvemmin paikallisissa hyvinvointitavoitteissa. Pohteen hyvinvointisuunnitelman luonnoksessa liikuntaan liittyvä elintapaohjaus nähdään osana hyvinvointialueen kehittämistyötä. Samanaikaisesti painopisteenä on kehittää lastensuojelun kotiin annettavaa työtä.
Oulun kaupungin hyvinvointisuunnitelmassa puolestaan aktiivisen ja liikunnallisen elämäntavan monialainen edistäminen on nostettu yhdeksi keskeisistä painopisteistä. Seuraava askel onkin varmistaa, että nämä tavoitteet näkyvät nykyistä vahvemmin myös lastensuojelun käytännöissä.
Käytännössä kyse ei ole suurista investoinneista tai uusista raskaista rakenteista. Liikkuminen tulisi ottaa nykyistä systemaattisemmin puheeksi osana asiakastyötä. Hyvinvointialueen lastensuojelun, kuntien liikuntapalveluiden, järjestöjen ja urheiluseurojen yhteistyötä voidaan vahvistaa, jotta perheet löytävät nykyistä helpommin itselleen sopivia mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa. Lastensuojelun työntekijöiden mahdollisuuksia hyödyntää liikunnallisia menetelmiä kohtaavassa asiakastyössä tulisi vahvistaa ja liikuntapalveluiden ammattilaisille tulisi tarjota lisää valmiuksia kohdata erilaisissa elämäntilanteissa eläviä lapsia ja nuoria. Lisäksi on huolehdittava siitä, etteivät kustannukset estä yhdenkään lapsen harrastamista.
Lastensuojelussa tarvitaan jatkossakin korjaavia palveluja. Samalla meidän on uskallettava panostaa nykyistä enemmän niihin tekijöihin, jotka tukevat hyvinvointia jo ennen ongelmien syvenemistä. Liikunta ei ratkaise kaikkia lastensuojelun haasteita, mutta se voi olla yksi tehokkaimmista ja samalla alihyödynnetyimmistä keinoista vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta, hyvinvointia ja uskoa tulevaisuuteen. Liikunnan pitäisi olla kaikkien lasten oikeus – ja meidän kaikkien ammattilaisten asia.
Henna Nylander-Ankerman
TtK, TtM-opiskelija, lähihoitaja, neuropsykiatrinen valmentaja, ODL Liikuntaklinikka