-

Elämää Su­bu­tex-Raa­hes­sa

Oululaistoimittaja Laura Juntusen esikoiskirja Subutex-kaupungin kasvatit julkaistaan maanantaina 15. elokuuta. Teos avaa raahelaisnuorten huumeiden käyttöä vuosituhannen vaihteesta tähän päivään.

Oululaistoimittaja Laura Juntusen esikoiskirja Subutex-kaupungin kasvatit julkaistaan maanantaina 15. elokuuta. Teos avaa raahelaisnuorten huumeiden käyttöä vuosituhannen vaihteesta tähän päivään.

Tammikuussa 2020 Laura Juntunen tapasi vanhan kaverinsa Henkan. Entinen kotikaupunki Raahe ja sen kaveripiiri olivat jääneet taakse jo viitisentoista vuotta aikaisemmin, kun Juntunen oli lähtenyt lukioon Ouluun.

Nyt, vuosia myöhemmin, Juntunen oli työstämässä lehtiartikkelia korvaushoidosta ja tarvitsi sitä varten haastateltavan. Nuoruudenkaverit Raahessa tulivat hänen mieleensä.

– Tavatessamme Henkka näytti minulle valtavaa pinoa muistikirjoja, joihin hän, hänen perheenjäsenensä ja ystävänsä olivat kirjoitelleet vuosien varrella. Heräsi ajatus, että tekisin muistikirjojen pohjalta hänen elämästään valokuvanäyttelyn, Juntunen taustoittaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä