La­ti­tu­de löysi uuden ko­bolt­ti­esiin­ty­män Ol­lin­suon alueel­ta, reilun kym­me­nen ki­lo­met­rin päässä Rukalta

Malminetsintäyhtiö vetäytyi kahdelta lähimpänä Rukaa sijaitsevalta tutkimusalueeltaan suojatakseen tärkeää matkailukeskittymää.

Vuosi sitten otetussa valokuvassa on Latitude 66 Cobaltin toimitusjohtaja Thomas Hoyer yhtiön tukikohdassa Kuusamon Käylässä.
Vuosi sitten otetussa valokuvassa on Latitude 66 Cobaltin toimitusjohtaja Thomas Hoyer yhtiön tukikohdassa Kuusamon Käylässä.
Kuva: Mikko Halvari

Malminetsintäyhtiö Latitude 66 Cobalt kertoo löytäneensä viime vuoden kairaustutkimuksissaan uuden koboltti–kulta-esiintymän Kuusamosta. Löytöpaikka on samalla Ollinsuon alueella, josta yhtiö löysi malmiesiintymän myös toissa vuonna. Ollinsuon alue sijaitsee Kantatie 81:n pohjoispuolella Rukan ja Kitkajärven välissä.

– Olemme viime vuosien tutkimustyöllä todentaneet, että Ollinsuon tutkimukohteet muodostavat merkittävän ja itsenäisen koboltti–kulta–kupari-esiintymäalueen, Latitude 66 Cobaltin toimitusjohtaja Thomas Hoyer sanoo yhtiön tiedotteessa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä