Suomen Pankin entisessä kiinteistössä Oulun keskustassa sijaitsevassa Kulttuuripankissa ei enää järjestetä maailmankuulujen taiteilijoiden taidenäyttelyitä. Kesällä 2023 pidetty, suurta julkisuutta saanut Andy Warholin näyttely jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
Kulttuuripankin omistaja Olli Kuivamäki sanoo, ettei suurten kansainvälisten huippunäyttelyiden tuottaminen Ouluun ole yrittäjälähtöisellä toimintamallilla kannattavaa.
– Warhol oli koko perheelle valtava ponnistus, mutta kannattavaksi sitä ei saanut. Se oli kuitenkin puolen miljoonan euron hanke, Kuivamäki kertoo.
Kulttuuripankin omistajalle Olli Kuivamäelle on tarjottu muun muassa Pablo Picasson ja Banksyn näyttelyitä, mutta näyttelytoiminta on pakko lopettaa kannattamattomana Oulun keskustassa.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut