Kuten tunnettua, elämme parhaillaan yli-ideologisoitunutta aikaa, jossa erilaiset identiteettipoliittiset tavoitteet pyrkivät latistamaan taiteen ja kulttuurin tekemisen noudattamaan omia yhdenmukaistavia vaateitaan.
Viimeisimpänä uutisena maailman menon rantautumisesta meillekin on tieto, että kustannusyhtiö Tammessa on otettu sensitiivisyyslukijat käyttöön.
Sensitiivisyyslukija on johonkin etniseen, seksuaaliseen tai muuhun identiteettiä koskevaan vähemmistöön kuuluva lukija, joka käy läpi vielä julkaisemattomia käsikirjoituksia etsien niistä omaan ryhmäänsä liittyviä "vääränlaisia" kuvauksia tarjoten omat korjausehdotuksensa.
Periaatteessa sensitiivisyyslukija tekee samaa työtä kuin kustannustoimittaja, mutta ammattinimikkeen erillisyys kertoo, ettei kuitenkaan.
Kustannustoimittajan tehtävänä on oman ammattitaitonsa mukaan parantaa kirjan taiteellista laatua.
Sensitiivisyyslukija taas käyttää "kokemusasiantuntijuuttaan" poistaakseen tekstistä häiritseviä asioita. Siinä on vissi ero. Jälkimmäisen käyttö on ideologinen väline joka toimii luovuuden vapautta, taiteen keskeistä perustaa, vastaan.
Mitkä ilmaisut tai kuvauksen muodot ovat vääränlaisia, ja kuka sen päättää?
Ongelma on sama kuin erilaisissa aktivisteissa, jotka äänekkäimpinä ja kärkkäimpinä pyrkivät puhumaan koko "edustamansa" vähemmistön puolesta.