Oulussa Rautatammenkujalla syttyi tulipalo teollisuushallissa perjantaina. Palo lähti hallin ulkopuolelta roskien poltosta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun Herukassa Rautatammenkujalla sijaitsevassa hallirakennuksessa syttyi tulipalo perjantaina hieman ennen viittä iltapäivällä.
Palomestari Sami Hiltunen kertoo, että pelastuslaitos on saanut rajattua palon noin 1 000 neliöisen hallin pienempään, noin 200 neliöiseen siipeen.
– Palo on päässyt yläpohjaan ja on aika sitkeästi siellä. Kattoa joudutaan purkamaan ja vesivahinkoja tulee, Hiltunen kertoi perjantai-iltana puoli kahdeksan jälkeen.