
Keskiviikkona Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi, miten Suomessa on todettu vuorokauden aikana 29 uutta koronavirustartuntaa. Suomessa todettujen tartuntojen lukumäärä on nyt yhteensä 7 512. Pohjois-Pohjanmaalla tartuntoja on todettu 148, joten tiistain jälkeen uusia tapauksia on tullut kaksi.
Johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen tiedossa ei ole, minkä kunnan alueella todetut tartunnat ovat.
– Kaikki tartunnat pyritään jälijttämään ja aika hyvin siinä on onnistuttu. On harvinaista, ettei tartuntaketjua löytyisi, Korpelainen sanoo.
Koronan suhteen alueen rauhallinen tilanne on siis jatkunut. Muita hengityselinsairauksia on liikkeellä, joten testeihin on syytä hakeutua edelleen hyvin matalalla kynnyksellä.
Yhteispäivystyksessä erityisjärjestelyt purettiin jo ennen kesäkautta ja päivystys toimii normaalilla toimintamallillaan.
Soitto aina ensin
Tartuntaa epäilevän tulee soittaa omaan terveyskeskukseen silloin, kun se on auki. Oulussa soitetaan koronavirusneuvontaan numeroon 08 558 41414. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15.
Iltaisin ja viikonloppuisin koronavirusneuvontaa saa soittamalla Oulun yliopistollisen sairaalan neuvontanumeroon 08 315 2655. Hätätapauksessa pitää soittaa hätänumeroon 112.
Taudin leviämisen hidastamiseksi on tärkeää, että aina ennen vastaanotolle tai päivystykseen hakeutumista ottaa yhteyttä puhelimitse, PPSHP:n ohjeissa painotetaan.
Jos tilanne koronan suhteen muuttuu, siihen pystytään reagoimaan PPSHP:ssä nopeasti.
– Ihan muutamassa päivässä. Opit on olemassa keväältä ja valmiudessa olemme koko ajan, Juha Korpelainen sanoo.
Hän korostaa, että esimerkiksi turvaväleihin ja käsihygieniaan liittyvät ohjeet ovat edelleen voimassa ja tärkeitä.
Kasvomaskeista odotetaan uutta tietoa torstain aikana. Juha Korpelainen arvioi, että niiden käyttöön voi tulla myös alueellisesti erilaisia suosituksia.
Neuvontapuhelimen ruuhkaa puretaan
Oulun kaupungin koronaneuvontapuhelin ruuhkautui pahoin maanantaina. Takaisinsoittopalvelu saadaan käyttöön torstaiaamuna.
– Maanantai oli suurin lomaltapaluupäivä, jolloin monet neuvontatarpeet muuttuvat akuuteiksi. Näin suurta ruuhkaa emme silti odottaneet, terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kertoo päivästä, jolloin neuvontapuhelimeen tulleiden soittojen määrä kaksin–kolminkertaistui yli seitsemään sataan.
Kesäflunssat vilkastuttivat puhelinta, koronavastaanottoa ja näytteenottoa jo heinäkuun toiselta viikolta alkaen.
Mäkitalo myöntää, että henkilöstömäärä ei alkuviikosta ollut riittävä. Tällä ja ensi viikolla henkilöstöä on vielä hyvin ansaituilla lomilla mutta sitten pula helpottaa.
– Ohje on edelleen, että lievilläkin oireilla tullaan testeihin. Se on osa toisen aallon ehkäisyä ja taltuttamista, myös Mäkitalo huomioi.
– Juuri näin täytyy toimia ja linja ei ole tässä muuttumassa.
Terveysjohtaja kehottaa pistämään jäitä hattuun sen tulkinnassa, onko epidemian toinen aalto viime päivien kansallisten lukujen perusteella alkamassa. Muutama päivä voi mennä vielä satunnaisvaihtelun piikkiin. Tilannetta seurataan tarkasti.