Kon­sert­tiar­vio: Sel­lo­he­vin mes­ta­rit vil­lit­si­vät ja her­kis­ti­vät Tul­li­sa­lin tors­tai-il­las­sa – pian 30-vuo­tias Apo­ca­lyp­ti­ca osoitti Ou­lus­sa, miksi sen kon­sep­ti on kes­tä­nyt aikaa

32 kuukaudella viivästynyttä Tullisalin keikkaa olivat odottaneet niin Apocalyptica kuin yleisö. Yhtyeen soitosta välittyi intohimo musiikille sekä kunnioitus yleisöä kohtaan. Kuvassa Perttu Kivilaakso (vas.), Eicca Toppinen ja Paavo Lötjönen.
32 kuukaudella viivästynyttä Tullisalin keikkaa olivat odottaneet niin Apocalyptica kuin yleisö. Yhtyeen soitosta välittyi intohimo musiikille sekä kunnioitus yleisöä kohtaan. Kuvassa Perttu Kivilaakso (vas.), Eicca Toppinen ja Paavo Lötjönen.
Kuva: Mirko Siikaluoma
Konsertti

Apocalyptica Tullisalissa, torstaina 17. marraskuuta.

Tuntuu hurjalta ajatella, että sellometalliyhtye Apocalyptica on toiminut pian 30 vuoden ajan.

Yhtyeen konsepti on ollut vertaistaan vailla jo vuoden 1996 Metallica-covereista koostuvalta debyyttilevyltä lähtien, mutta edelleen mukana olevat perustajajäsenet Eino "Eicca" Toppinen ja Paavo Lötjönen tuskin osasivat haaveilla bändin porskuttavan vielä vuonna 2022.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä