Ul­ko­maa­lai­sia työ­mie­hiä syy­te­tään rajusta vä­ki­val­las­ta Kau­ko­vai­niol­la – Uhri kuvaili tekoa jal­ka­pal­lo­ter­mein: "Kuin ran­gais­tus­pot­ku­ja ylä­kul­maan, niin lujaa kuin lähtee"

Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin perjantaina Oulun Kaukovainiolla kesäkuussa tapahtunutta puukotusta ja muuta väkivaltaa.

Kolme syytettyä peitti kasvonsa istunnon alussa, kun oikeus antoi medialle luvan valokuvaukseen.
Kolme syytettyä peitti kasvonsa istunnon alussa, kun oikeus antoi medialle luvan valokuvaukseen.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Neljän miehen öinen tupakkahetki kerrostalon pihalla päättyi kovaan väkivaltaan Oulun Kaukovainiolla viime kesäkuussa.

Kolme ulkomaalaista miestä kävi seurueen kimppuun, minkä seurauksena yksi oululaismies sai kaksi puukoniskua sekä runsaasti ruhjeita.

Muutamaan minuuttiin mahtuneita tapahtumia käytiin läpi yksityiskohtaisesti Oulun käräjäoikeudessa perjantaina.

Väkivallasta syytetään kolmea puolalaista miestä, jotka olivat tulleet keikkatöihin Ouluun ja asuivat kimppakämpässä Nuolihaukantiellä Kaukovainiolla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä