Kainuussa havaittiin juhannusaattona rajavyöhykerikkomuksia, tiedottaa Kainuun rajavartiosto. Rajavartioston partio havaitsi neljän Italian kansalaisen liikkuneen rajavyöhykkeellä ilman asianmukaisia lupia. Kaikki neljä saivat sakkoja.
Rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhykkeellä liikkuminen on luvanvaraista. Alueella liikkumiseen voi hakea rajavyöhykelupaa, joka voidaan myöntää asumiseen, työhön, ammattiin, elinkeinoon, liiketoimintaan tai harrastukseen liittyvästä syystä.
Juhannuspäivän illalla Kainuun rajavartiosto havaitsi myös kolme rattijuopumuksesta epäiltyä miestä. Yksi miehistä kuljetti autoa ajo-oikeudetta. Saman miehen hallussa oli luvaton kaasusumutin, joten häntä epäillään myös lievästä ampuma-aserikoksesta.