Oulun käräjäoikeus hylkäsi perjantaina kaikki Pohteen entistä työntekijää vastaan nostetut syytteet.
Syyttäjä vaati hänelle rangaistusta kolmesta virkasalaisuuden rikkomisesta ja 11 tietosuojarikoksesta eli kaikkiaan 14 rikoksesta.
Syyttäjä väitti, että syytetty olisi tarkastellut useiden asiakasperheiden tietoja Pohteen Lifecare-potilastietojärjestelmästä ilman vaadittavaa perustetta vuonna 2023.
Syyttäjä väitti myös, että syytetty olisi kertonut useiden asiakasperheiden salassa pidettäviä tietoja ulkopuolisille illanviettojen yhteydessä.
Syytetty kiisti kertoneensa salassa pidettäviä tietoja. Syytetyn mukaan hänellä oli kaikkien tietojen katseluun ja hankkimiseen työtehtävään perustuva oikeus tai työnantajan määräys.