Kuvittele saapuvasi uuteen maahan ja huomaavasi, että jokin tärkeä osa sinua tuntuu kadonneen. Se ei ole oikeasti hävinnyt mihinkään, mutta jokin, mikä ennen tuntui varmalta ja itsestään selvältä, ei enää tunnukaan samalta. Miten sen voi löytää uudelleen?
Minulle muutto Suomeen merkitsi tällaista kokemusta suhteessa ammatilliseen identiteettiini. Tulin Suomeen tietäen olevani psykologi. Koulutukseni, kliininen kokemukseni ja ammatillinen identiteettini eivät kadonneet valtakunnan rajalla. Uudessa maassa minun oli kuitenkin saatava uudelleen oikeus harjoittaa ammattiani.
Kun psykologi muuttaa toiseen maahan, erityisesti Euroopassa, ammattipätevyyden tunnustaminen ei välttämättä ole yksinkertainen prosessi. Psykologien rekisteröintiä ja ammatinharjoittamisoikeutta koskevat käytännöt vaihtelevat maittain. EU- tai ETA-alueen ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille psykologeille prosessiin voi liittyä lisävaatimuksia ja haasteita.
Joissakin ammateissa, joissa ei työskennellä suoraan ihmisten kanssa, muutto toiseen maahan ei ehkä vaikuta mahdollisuuteen harjoittaa omaa ammattia yhtä paljon. Psykologi on kuitenkin Suomessa laillistettava terveydenhuollon ammattihenkilö, ja oikeuden saaminen ammatin harjoittamiseen voi olla vaativa prosessi.
Maahanmuutto edellyttää jo itsessään sopeutumista uuden yhteiskunnan moniin osa-alueisiin. Säännellyissä ammateissa työskenteleville siihen liittyy kuitenkin vielä yksi ulottuvuus: oman ammatillisen identiteetin rakentaminen ja löytäminen uudelleen osana uuden maan järjestelmää.
Ammattipätevyyden tunnustaminen merkitsee enemmän kuin oikeutta käyttää ammattinimikettä. Se merkitsee myös sitä, että uuden kotimaan terveydenhuolto-, koulutus- ja ammattijärjestelmät tunnustavat osaamisesi ja luottavat siihen.
Suomessa psykologien laillistamisesta vastaa nykyisin Lupa- ja valvontavirasto (LVV). Myös riittävä suomen tai ruotsin kielen taito on tärkeä osa laillistamisprosessia. Psykologille kieli on kuitenkin paljon enemmän kuin muodollinen vaatimus. Se on yksi tärkeimmistä työvälineistämme, erityisesti silloin, kun psykologi tekee terapiatyötä tai muuta kliinistä työtä.
Olen Iranilainen ja asunut Suomessa lähes kolme vuotta. Asun Oulussa ja työskentelen tutkijatohtorina Oulun yliopiston psykologian yksikössä. Ennen Suomeen muuttoa olin kotimaassani laillistettu psykologi, ja suuri osa työstäni oli kliinistä. Työskentelin asiakkaiden kanssa ja tein terapiatyötä.
Muuton jälkeen huomasin kuitenkin olevani oudossa välitilassa: tiesin olevani psykologi, mutta samalla en vielä ollut laillistettu psykologi uudessa kotimaassani. Kun muuttaa maasta toiseen psykologina, voi siksi tuntua siltä, että ammatillinen identiteetti kulkee mukana – ja samalla ei kuitenkaan täysin kulje.
Yksinkertaisen lauseen ”Olen psykologi” sanominen ei ehkä enää tunnukaan yhtä itsestään selvältä kuin ennen. Jäljelle voi jäädä tunne siitä, että jotakin puuttuu – kuin varjo keskeneräisyydestä ja epävarmuudesta.
Oma laillistamisprosessini kesti vuoden asiakirjojen toimittamisesta lopulliseen päätökseen. Prosessiin sisältyi monia vaatimuksia, epävarmuutta ja ajoittain myös huomattavaa stressiä ja turhautumista. Siitä huolimatta pyrin koko prosessin ajan etenemään määrätietoisesti, kärsivällisesti ja sinnikkäästi.
Lopulta heinäkuussa sain päätöksen, jota olin odottanut: minut laillistettiin psykologiksi Suomessa. Minulle se merkitsi paljon enemmän kuin hallinnollisen prosessin päättymistä. Se merkitsi sitä, että sain takaisin jotakin, joka oli koko ajan ollut osa minua: ammatillisen identiteettini psykologina.
Kun nyt katson prosessia taaksepäin, antaisin neljä käytännön neuvoa ulkomailla koulutetuille psykologeille, jotka ovat aloittamassa samaa matkaa.
Ensinnäkin ajantasainen tieto kannattaa aina tarkistaa virallisista lähteistä eikä luottaa pelkästään ystäviltä, verkkokeskusteluista tai tekoälytyökaluista saatuihin tietoihin. Vaatimusten väärinymmärtäminen voi helposti johtaa turhiin viivästyksiin.
Toiseksi, jos jokin asia on epäselvä, kannattaa kysyä suoraan omaa asiaa käsittelevältä viranomaiselta. Epävarmuus voi helposti johtaa asioiden vatvomiseen ja pahimpien mahdollisten vaihtoehtojen kuvittelemiseen, vaikka joskus yksi kysymys riittää selventämään tilanteen.
Kolmanneksi kannattaa varautua siihen, että prosessi voi olla pitkä ja sisältää epävarmuutta. Yhden vaiheen suorittaminen ei aina tarkoita, että seuraava vaihe etenisi suoraviivaisesti. Kärsivällisyys ja sinnikkyys ovat tässä prosessissa tärkeitä.
Lopuksi kannattaa hakeutua osaksi ammatillisia yhteisöjä ja rakentaa verkostoja. Hyvä ammatillinen verkosto voi auttaa löytämään oman paikan suomalaisessa työelämässä ja samalla tarjota arvokasta henkistä tukea matkan varrella.
Fatemeh Seifi
tutkijatohtori Oulun yliopiston psykologian tutkimusyksikössä, on hiljattain saanut oikeuden toimia laillistettuna psykologina Suomessa