
Oulun joukkoliikennejaosto on tänään keskiviikkona pidetyssä kokouksessaan hylännyt Oulun Taksipalvelut oy:n (OTP) tekemän oikaisuvaatimuksen.
Oikaisuvaatimus liittyi jaoston 26. toukokuuta tekemään päätökseen, jolla OTP:lle määrättiin runsaan 650 000 euron sanktiomaksu. Yhtiö vaati päätöksen kumoamista ja sen täytäntöönpanon kieltämistä siihen asti, kunnes asia olisi ratkaistu lainvoimaisesti.
Lue lisää: Oulun Taksipalvelut Oy:lle määrättiin 650 000 euron sanktiomaksu
– Oikaisuvaatimuksen perusteena oli se, että yhtiön mukaan jaoston jäsen on ollut esteellinen sanktion käsittelyyn. Toinen peruste oli, että asian käsittelyssä oli tapahtunut menettelyvirhe. Molemmat oikaisuvaatimuskohdat on hylätty, kertoo Oulun joukkoliikennepäällikkö Helena Väliaho puhelimitse.
Väliahon mukaan hylkäämispäätös oli yksimielinen. Joukkoliikennejaoston päätöksessä todetaan, että vaatimuksessa mainittu jaoston jäsen ei ole ollut esteellinen eikä asian käsittelyssä ole tapahtunut menettelyvirhettä.
Oulun Taksipalvelut oy määrättiin alun perin jo viime joulukuussa maksamaan lähes 680 000 euron sanktiomaksu sopimusrikkomusten ja laiminlyöntien vuoksi.