-

Tu­len­ar­ka tut­ki­mus

Selvityksen tilannut johtaja raivostui nuoren tutkijan työstä ja jemmasi sen 44 vuodeksi. Nyt salattu kirja näki päivänvalon Oulussa.

Selvityksen tilannut johtaja raivostui nuoren tutkijan työstä ja jemmasi sen 44 vuodeksi. Nyt salattu kirja näki päivänvalon Oulussa.

Vastaanotto oli nuorelle tutkijalle järkytys. Suorastaan sokki.

Silloisen Kokkolan vesipiirin johtaja oli raivoissaan. Eihän tämä ollut tilatun työn tarkoitus lainkaan! Eihän tätä voi julkaista!

Kokkolan vesipiiri halusi vuonna 1980 teettää selvityksen kalastuksesta Pohjanmaan joissa 1800- ja 1900-luvuilla.

Tuohon aikaan käsitys jokien merkityksestä oli ihan toinen kuin nykyään. Joki oli resurssi, josta piti saada mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty.

Outi Tuomi-Nikula arvelee valikoituneensa tilaustyön tekijäksi sattumalta. Hän liikkui tuohon aikaan samoilla alueilla tulevan kansantieteen väitöskirjansa vuoksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä