Oulaisissa järjestetään parin vuoden tauon jälkeen koiranäyttely ensi lauantaina. Jo perinteeksi tulleelle toukonäyttelylle tuli pakosta tauko koronarajoitusten takia, ja nyt näyttely jälleen järjestetään.
Järjestelyvastuu vaihtelee vuorovuosin, ja tänä vuonna vuorossa ovat Oulaisten Kennelkerho ja Hanhelan Metsästysseura.
Näyttelyn puheenjohtaja Sanna Pellikka kertoo, että tapahtumatavoite ylitettiin reippaasti.
– Oulaisten koiranäyttelyssä on ollut viitisensataa koiraa. Tavoitteenamme oli, että jos saamme näyttelyyn 650 koiraa, olemme tyytyväisiä. Kun ilmoittautuminen alkoi, huomattiin pian, että tavoite ylitetään ja kaikkiaan näyttelyyn ilmoitettiin 815 koiraa, Pellikka summaa.