Lassi Murron näkökulma (Kaleva 1.2./Lukijalta) verotukseen on tekninen: verotus on "julkistalouden käyttöliittymä". Hänen mukaansa kestävä yhteiskunta perustuu rahoitusvelvoitteen toimivuuteen. Murron ontto käsitys verotuksesta kävelee talouspolitiikan, tasa-arvon, kaikkien yhteiskuntaryhmien toimintakyvyn ja ekologisten uhkien yli.
Kommentti sivuuttaa mielipiteeni (Kaleva 25.1./Lukialta) sisällön, kuten pääomatulojen kasvun, veroasteen laskun 2000-luvulla, sen vaikutuksen Suomen velkaantuneisuuteen sekä hallituksen ratkaisut. Ne ovat heikentäneet ja heikentävät kansantaloutta ja sen toimintakykyä lisäten myös eriarvoisuutta.
Kirjoittaja ei edes yritä kumota taloustieteen nobelistien perusteluja vaurauden jakamisen tarpeesta verotuksen ja hyvien palkkojen avulla. He perustelevat sitä kansantalouden pitkäaikaisella kestävyydellä ja toimintakyvyllä. Heitä lainatessani en pidä verotusta "moraalisena rangaistusjärjestelmänä". "Hetkellinen tunnekokemus" on kaukana Acemoglun ja Robinsonin 15 vuoden tutkimuksesta kymmenistä valtioista (2013).
Verotaakan tulee kohdistua veronmaksukykyyn. Perintövero on oikeutettu, koska se kohdistuu ilman omaa työtä saatuun omaisuuteen. Kyse ei ole "lisäverotuksesta". Talousnobelistien ja Thomas Pikettyn puoltama vaurausverokin perustuisi veronmaksukykyyn.
Tuottavuuden kasvun ja voittojen jakaminen palkkojen ja pääoman kesken oli aikaisemmin tasapuolisempaa. Siinä oli ratkaisevana työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen painostus. Se mahdollisti hyvinvointivaltioiden synnyn. Näin taloustieteen nobelistit kirjoittavat kahdessa suomennetussa teoksessaan.
"Talous kasvoi voimakkaasti jyrkästä veroprogressiosta huolimatta, ja veroprogressio oli tärkeä osa kehitysstrategiassa, jonka perustana oli yhteiskunnan ja koulutuksen tasa-arvon parantaminen”. Vuosina 1932–1980 suurituloisimpien marginaalivero oli Yhdysvalloissa keskimäärin 81 prosenttia, Britanniassa 89 prosenttia ja suurimpien perintöjen verokanta keskimäärin 75 prosenttia ja 72 prosenttia. (Piketty 2019).
Käänne markkinaliberaaliin talouspolitiikkaan tapahtui 1980-luvulla. Verokannat romahtivat. Tilanne muuttui paljon paremmaksi pääomalle. (Acemoglu ja Johnson 2023).
Suomen kehitys noudattelee globaalia linjaa. Vuonna 1995 kansantulosta 85 prosenttia meni työntekijöille ja 15 prosenttia pääomalle, vuonna 2024 enää 71 prosenttia työntekijöille ja 29 prosenttia pääomalle. Valtaosa pääomatuloista on tullut rikkaimmille. Niinpä rikkain kymmenesosa omisti vuonna 2023 jo 52 prosenttia ja ylin viidesosa 37 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta Suomessa. Köyhin puolikas vain neljä prosenttia.
Vain pääoma kasaantuu, ei työ. Pääomatulojen osuus kasvaa pääomien keskittyessä ja kasvu voimistuu hallituksen alentaessa yhteisöveroa. Sen vuoksi pääomatuloja ja suurimpia varallisuuksia tulisi verottaa ankarammin kuin työtä. Nyt on päinvastoin.
On irvokasta ja julmaa, että näissä oloissa hallitus rikastuttaa rikkaita ja köyhdyttää köyhiä, uusimpana toimeentulotuen leikkauksilla.
Mielipiteensä lopussa Murto luopuu moraalin turhuuden päivittelystä, kun hän kirjoittaa vastuusta tuleville maksajille. Keille?
Kari Kannala
eläköitynyt asianajaja, Tornio/Vantaa