Minua naurattaisi, jos ei itkettäisi. Kalevassa 1.8. julkaistu havainnekuva (Terwa Kiinteistökehitys Oy) on mittasuhteiltaan täysin päin prinkkalaa.
Sillankaiteesta hotellin tontille on muutama kymmenen metriä. Havainnekuvan utuinen, siro (?) hotelli sijaitsisi jossain Pikisaaren kauimmaisessa päässä. Oikean kuvan hotellirumiluksesta saa siirtämällä mielessään aseman tornitalon Vänmanninsaareen.
Minusta osoittaa kaupunkilaisten aliarvioimista Terwa Kiinteistökehityksen taholta julkaista huijauskuva kohteesta, mikä pilaa jokisuistomme kymmeniksi vuosiksi.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Oulun kaupunginvaltuustossa ja muissa hallintoelimissä tehdään kauaskantoisia päätöksiä kyseisen pilakuvan perusteella.
Kaikki hotellin kaavaa käsitelleet tahot ovat hyväksyneet sen, myöntäneet rakennusluvan ja ovat osaltaan vastuussa lukuisista lyhyt- ja pitkäaikaisista ongelmista, mitä suunniteltu hotelli aiheuttaa.
Pikisaarelaisena olen pyrkinyt toimimaan kaupunkilaisten silmänä vastustaessani tornihotellin sijaintia. Äänestäjän rukouksen (Kaleva/mielipide/27.6.2024) esittäneenä, toivon valitsemani päättäjän olevan järkevä ja kannattajansa ääntä kuunteleva.
Järkevä, itsenäinen, Arinan kahleista vapaa valtuutettu olisi ottanut selvää paikan ainutlaatuisuudesta luonnon ja maiseman suhteen ja rohjennut reippaasti vastustaa jokisuistomme raiskaamista.
Kaikkien kirjoitusteni ydin on ollut: paikka, paikka ja paikka. Arinan kannatta nyt lopettaa tyhmien päätöstensä toteuttaminen ja pystyttää 20-kerroksinen muistomerkkinsä aseman seudulle, MOT.
Oikeustoimikelpoisena, vapaasta tahdostani laatimani testamentin oikeellisuuden ovat todistaneet lukuisat oululaiset, jotka oma-aloitteisesti ovat olleet minuun yhteydessä tai joiden kanssa olen asiasta keskustellut.
Eira Ruokonen
Oulu