Hai­luo­to ei nos­ta­nut teat­te­ri­fes­ti­vaa­lin tukea toi­veis­ta huo­li­mat­ta – Näin kun­nan­joh­ta­ja vastaa jär­jes­tä­jän kri­tiik­kiin

Kunnanjohtajan mukaan Hailuoto-teatterifestivaali on ollut merkityksellinen kulttuuritapahtuma Hailuodon kesässä. Kunnalla on ollut festivaalin kanssa vakiintunut tukikäytäntö.

Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski painottaa, että tuki Hailuoto-teatterifestivaalille olisi jatkunut, mikäli festivaali olisi toteutunut tänä vuonna. Arkistokuva.
Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski painottaa, että tuki Hailuoto-teatterifestivaalille olisi jatkunut, mikäli festivaali olisi toteutunut tänä vuonna. Arkistokuva.
Kuva: Heli Rintala

Hailuodon kunta ei nostanut tukeaan Hailuoto-teatterifestivaalille, koska yleinen taloustilanne on kireä ja kaikki joutuvat tulemaan toimeen niukkenevilla resursseilla, sanoo kunnanjohtaja Maarit Alikoski.

Kaleva uutisoi maanantaina, että Hailuoto-teatterifestivaalia ei järjestetä enää heinäkuussa. Taustalla on se, että festivaali ei saanut tälle vuodelle avustusta Taiteen edistämiskeskukselta (Taike).

Festivaalin johtokolmikkoon kuuluva Jouni Rissanen kritisoi tilanteesta myös Hailuodon kuntaa, koska se ei nostanut tukeaan, vaikka festivaalin järjestäjät ovat sitä jo pitkään toivoneet.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä