Oulun ex-kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl.) sai maanantaina jälleen tuomion useista rikoksista.
Oulun käräjäoikeus totesi hänen syyllistyneen kolmeen kunnianloukkaukseen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Rikokset ajoittuvat vuosiin 2017–2018, jolloin Lokka toimi kaupunginvaltuutettuna.
Oikeuden mielestä oikeudenmukainen rangaistus hänen rikoksistaan olisi 80 päiväsakkoa. Se jätti hänet kuitenkin kokonaisuudessaan ilman rangaistusta. Oikeus hyvitti ratkaisullaan Lokalle sitä, että oikeudenkäynti häntä vastaan viivästyi vuodella valtion vastuulla olevasta syystä. Viiveen taustalla oli muun muassa koronapandemia.
Lokka määrättiin poistamaan lainvastaiseksi todettua sisältöään verkosta.
Kaksi Lokan kunnianloukkausta kohdistui Oulun kaupunginvaltuutettuun Latékoé Lawson Helluun (vihr.).
Tämä piti kaupunginvaltuustossa poliittisen puheenvuoron, jonka Lokka tekstitti ja julkaisi YouTubessa.