Kun yö­ker­hot ka­to­si­vat

Rovaniemellä bilettämisen kulta-ajasta on jäljellä enää muistot. Ja kolme yökerhoa. Alan ammattilaiset arvelevat juhlien hiipumisen johtuvan sosiaalisesta mediasta ja juomakulttuurin muutoksesta.

Rovaniemellä bilettämisen kulta-ajasta on jäljellä enää muistot. Ja kolme yökerhoa. Alan ammattilaiset arvelevat juhlien hiipumisen johtuvan sosiaalisesta mediasta ja juomakulttuurin muutoksesta.

Satapäinen, opiskelijoiden muodostama jono kiemurteli parkkipaikan läpi.

Kirkkaiden hehkulamppujen rivistö Café Tivolin sisäänkäynnin katoksessa valaisi riemukkaita nuoria. Jonon ensimmäiset roikkuivat ovenkahvassa.

Oli syyskuu vuonna 2006. Kello näytty juuri ja juuri iltakymmentä. Ilmassa tuoksui hiuslakka, hajuvesi ja tupakka.

Samanhenkisiä jonoja kertyi samaan aikaan ympäri kaupunkia. Koskikadulla ihmisvirta valui alaviistoon kohti yökerho Dorista.

Omien vanhempien ikäluokka odotteli tansseihin pääsyä Pohjanhoviin. Juuri baari-iän saavuttaneet ahtautuivat NiteTrainiin.

Tivolin narikassa basso hyökyi päälle diskopuolen tanssilattialta, jossa Shakira väitti, etteivät lanteet valehtele.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä