Kun aikoinaan liikenneympyrät saatiin Oulussa vilkkaimpiin risteyksiin, irvailivat Uudellamaalla asuvat sukulaiseni, että oppiiko pohjoisen poika niissä ajamaan, kun on tottunut siihen, että peltipailakalla ajetaan mistä ja miten vain.
Hyvin on opittu. Ainahan joku malttamaton nuori (?) ei menojärjestystä ehdi noudattaa, mutta selkeitä kylkikolaraita ei ympyrässä helposti tule.
Mukava on myös tietä saaneen jalankulkijan tai pyöräilijän kädenheilautus kiitokseksi, vaikka on vain noudatettu lakia. Mielestäni tämä kevyen liikenteen huomioon ottaminen on levinnyt muihinkin kohtaamisiin.
Mutta, tuo kuuluisa mutta. Auton pysäköinnin salliminen myös kadun vasempaan laitaan on ruvennut sujumaan hyvin. Ainoa haitta, jonka tämä muutos toi, on suojatien eteen pysäköinti.
Jos pysäköit kaksisuuntaisella kadulla vasempaan laitaan suojatien ylitettyäsi, tulee sinun jättää autosi ja suojatien väliin vähintään viisi metriä. Jos (toistuu niin usein, että vaihdan sanaksi kun) joku on pysäköinyt alle viiden metrin päähän suojatiestä, ei kyseistä autoa saa pysähtymättä ohittaa. Tämä ei riipu siitä miten päin auto on. Pysähdyttävä on, vaikka se olisi katollaan.
Otto Karhin puiston kohdalla oli Isokatu ollut iät ja ajat yksisuuntainen. Valkean valmistuttua se muutettiin kaksisuuntaiseksi. Sattuipa siinä kohta muutoksen jälkeen vahasta muistista ajaneen rouvan ja taksin kohtaaminen.
Ei mitään kolarin vaaraa, autot keulat vastakkain, väliä pari kolme metriä. Rouva huutaa ikkunasta: “Hei taksisuhari, käännä äkkiä se autos toisin päin.” Vastaus kuului: “Ei jaksa, vuorokin lopuillaan. Olkoon vaan rattaillaan.”
No, tilanne päättyi soritteluun ja naurahduksiin sekä lupaukseen pullakahveista, jos jossain törmätään. Rattiraivosta ei puhettakaan.
Jaakko Iho
Oulu