Oulun poliisilla oli sunnuntai-iltana ja maanantain vastaisena yönä useita liikenteenvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Henkilöauton kuljettaja suistui tieltä ja törmäsi puuhun Takumaantiellä Kiimingissä kello 20 jälkeen sunnuntai iltana.
Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän puhalsi alkometriin yli kolmen promillen lukeman.
Poliisin tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti.
Myöhemmin saman illan ja yön aikana Iin Ouluntiellä ja Oulun Nokelantiellä otettiin kiinni autoilijat, joiden epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kummallakaan heistä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.