Lasse Lehtinen: Sotien syyllisyys jälkiviisaassa tarkastelussa. Otava 2026.
Oulun yliopistossa historiasta aikoinaan väitellyt Lasse Lehtinen on kirjoittanut urallaan kymmeniä teoksia. Alun hulvattomista huumorikirjoista on päästy kokeneen historiamiehen syvällä viisaudella ja harkinnalla sekä vakaalla rintaäänellä marinoituihin historia-aiheisiin.
Suomen kohtalonhetkistä on nyt edetty sotasyyllisten kohtaloiden ja Suomen vaaran vuosien vaiheisiin – hieman aiemmin päättynyttä jatkosotaakaan unohtamatta.
Ensi vuonna 80 vuotta täyttävän Lehtisen ura tietokirjojen parissa on ollut vieläkin nousujohteinen. Aivan viime vuosina hän on vain kiihdyttänyt tahtiaan tunnettujen suomalaisten kustantamoiden parissa julkaistujen kirjojensa kanssa.
Lehtinen ottaa vapauksia, joita moni tietokirjailija ei uskalla ottaa. Hänellä on "auraa", kuten nuoret sanoisivat. Se tarkoittaa auktoriteettia, jota kovin monella muulla kirjoittajalla ei ole.
Viime vuonna ilmestynyt Läheltä piti – kansakunnan hurjat hetket -niminen teos on saanut hyvin julkisuutta. Oulussa vieraillut Lehtinen luennoi vastikään aiheesta kauppakeskus Valkean yläkerrassa järjestetyssä tilaisuudessa.
Nyt käsillä olevassa kirjassa on yhdeksän päälukua ja peräti sata otsikkoa. Se on harvinaisen paljon. Toisaalta Lehtisen iskevä, sanomalehtimäinen tyyli perustelee rakennevalinnan.
Lehtisen lause on edelleen vetävä ja notkea. Kerronta on tiivistä ja populaaria, viihdyttävää ja selkeää. Historiasta oppii tämän kautta enemmän kuin monista yliopiston luennoista, mitenkään niitäkään vähättelemättä.
Minulle kirjan koskettavinta antia olivat sotasyyllisten vankilakuvaukset. Sotasyyllisyysvankeudessa kansakunnan kaapin päältä suistetut miehet, Risto Rytiä myöten, joutuivat sopeutumaan rajoitetun vapauden realiteetteihin ja toinen toisiinsa.
Vankilassa syntyi myös valtava määrä muistelmia miehiltä, joiden kynä oli erittäin terävä. Vankeja arvostettiin ja heidän kohtaloitaan seurattiin Kremliä myöten.
Aika näyttää, kuinka monta teosta Lehtinen ehtii vielä väsäillä. Jo näissä on perintöä riittämiin. Silti ja siksikin olisi toivottavaa, että sarja saisi jatkoa.
Lehtinen opettaa olematta paatosmainen, hoksauttaa lukijaansa syyllistymättä näsäviisauteen ja herättää myötätuntoa aihetta kohtaan olematta yli-imelä.
Tätä kirjaa voin suositella erityisen lämpimästi lahjakirjaksi heille, joille Suomen historia on rakasta. Lehtistä parempaa populaarihistorioitsijaa saa hakea.
Kirjailijan myöhäisempi tuotanto historiaa syvällisesti ymmärtävine näkökohtineen osoittaa, että hänen taannoinen tohtorinväitöksensä kannatti Oulun yliopistossa hyväksyä. Lehtinen on tutkija ja kirjailija, joka kirjoittaa maksimaalisen hyvin kansaa valistavaa kirjallisuutta: tohtori isolla T:llä.