Ällässä kieli menee tänne – Wäinö on oppinut vuo­des­sa satoja sanoja pu­he­te­ra­peu­til­la, jonka apua saat­ta­vat tarvita jo vauvat

Puheterapia voi olla yksittäisten äännevirheiden korjaamista tai useamman vuoden kestävää kuntoutusta, jossa hoidetaan vaikeita puhemotoriikan häiriöitä.

Nelivuotias Wäinö on käynyt puheterapiassa reilun vuoden ajan. Hän tapaa puheterapeutti Noora Herrasen kerran viikossa omassa päiväkodissaan.
Nelivuotias Wäinö on käynyt puheterapiassa reilun vuoden ajan. Hän tapaa puheterapeutti Noora Herrasen kerran viikossa omassa päiväkodissaan.
Kuva: Jane Iltanen

Nelivuotias Wäinö kertoo puheterapeutti Noora Herraselle viikonlopustaan – televisiosta on katsottu lempiohjelmaa ja isopapalla oli 90-vuotisjuhla, jossa sai syödä kakkua ja keksejä.

Wäinö käyttää tottuneesti apunaan kommunikaatiokansiota. Kun jokin sana on hankala, hän näyttää sen kuvaa kansiosta.

Wäinö on käynyt puheterapiassa reilun vuoden ajan. Hänen sukunimeään ei kerrota perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä