Oulun poliisi sulki työmaan maakunnan eteläosissa ihmiskauppaepäilyn tutkinnassa – "Yksikään suomalainen ei olisi suostunut majoittumaan sellaisissa tiloissa"
Vaasan hallinto-oikeus piti ennallaan Terrafamelle määrätyt korvaukset Talvivaaran lähivesistöjen mökkiläisille ja kalastajille
Liminganlahden luonnonsuojelualueiden tärvelystä 4000 euron sakot – Oikeuden mielestä elinkeinonharjoittajan olisi pitänyt varmistua alueiden rajoista
Syyttäjän mielestä Liminganlahdella kajottiin Euroopan tasolla merkittävään suojelukohteeseen – "En ole osannut ohjeistaa", syytetty myönsi
Syyte: Venäjältä tuotiin Suomeen 50–70 rekka-autokuormallista vaarallista jätettä luvatta – Materiaali löydettiin Kuhmosta, kun alueella liikkunut Tullin partio sai hengitysoireita
KRP: Esitutkinnassa poikkeuksellisen suuri laittomien jätekauppojen kokonaisuus –kolme tapausta, joihin liittyy yhteensä seitsemän yhtiötä
Oulun käräjäoikeudessa annettiin tuomio ympäristön turmelemisesta – yhtiö kaivoi maa-ainesta liian syvältä lähellä pohjavesialuetta