Oulun yliopiston hallituksen uusi puheenjohtaja Juhani Damski ei lähde spekuloimaan sillä, löytyykö yliopiston Raksilan kampushankkeelle riittävä kannatus kaupungin päättäjien taholla.
– Uskon, että he osaavat suhteuttaa yliopiston tarpeet kaupungin tarpeisiin ja tekevät aikanaan hyviä päätöksiä.
Kalevan Oulun kaupunginvaltuutetuille tekemään kyselyyn vastanneista selvä enemmistö vastustaa kampuksen tuomista Raksilaan. Tosin vastausprosentti jäi alhaiseksi, ja kantansa ilmoittivat lähinnä jo hankkeen kriitikoiksi aiemmin profiloituneet valtuutetut.